Hamppupihvi ateria-aines - punajuuri 500g
Suomen Hampputuotteet OyVoit valmistaa itse vaivattomasti hamppukasvispihvit kuivaseoksesta lisäämällä tuoreet kasvikset ja veden ja paistamalla pihvit pannulla tai uunissa.
Hamppupihvi kuivaseos on valmissekoitus pihviraaka-aineitta, johon lisätään tuoreet kasvikset ja vesi.
Tähän hamppupihvi ateria-aines seokseen voit halutessasi lisätä mausteita, tuoreita kasviksia tai kasvissoseita oman maun mukaan. Massa muovaillaan pihveiksi ja paistetaan pannulla tai uunissa. Ateria-aines kuivaseos säilyy pitkään. Se on nopea ja vaivaton einesruoka otettavaksi yhdeksi luottovalmisteeksi, joka löytyy aina ruoka-ainekaapista. Tällä ateria-aineksella valmistat vaivatta ihania pihvejä.
Tuote on gluteeniton, laktoositon, soijaton sekä vegaaninen.
Veden sijaan nesteenä voidaan käyttää myös esimerkiksi kermaviiliä tai tomaattimurskaa, jolloin nestettä lisätään tarpeen mukaan, kunnes massa on muotoiltavaa.
Käyttöohje
Lisää kuiva-aineet ja vesi painosuhteessa 1:1,2 ja sekoita. Muotoile ohuita alle 1 cm paksuisia pihvejä noin 4 kappaletta paistinpannulle tai haluamasi määrä uunipellille. Paista muutama minuutti paistinpannulla kummaltakin puolelta käännellen öljyn kanssa tai valmista pihvi uunissa 175 °C noin 15-25 min. Uunissa valmistettavat pihvit kannattaa valella esimerkiksi rypsiöljyllä, jotta ne eivät tule liian kuiviksi.
Erinomainen hampurilaisen väliin, mutta maistuvat myös sellaisenaan, esim. kasvisten, muusin, uunijuuresten, pastan tai salaatin kera.
Ainesosat
Hampunsiemenaines (50 %), perunahiutale, kuivattu punajuuri, sipulirouhe, yrttisuolaseos (merisuolaa 93,6 %, selleriä*, purjoa*, krassia*, sipulia*, ruohosipulia*, persiljaa*, liperiä*, valkosipulia*, basilikaa*, meiramia*, rosmariinia*, timjamia*, merilevää 0,4%), valkosipulirouhe, guarkumi, mustapippurirouhe.*luomuviljelty
Hamppu on viljelty ilman torjunta-aineita Jyväs-seudulla. Tuote on valmistettu Suomessa.
Ravintosisältö 100 g
- Energia: 395 kcal / 1653 kJ
- Hiilihydraatti: 33,3 g
- josta sokereita: 7,1 g
- Rasva: 17,8 g
- Proteiini: 16,4 g
- Suola: 2,9 g
Pakkauskoko: 500 g
Pakkaus riittää noin 4-5 kertaan, kun yhdellä kerralla tehdään 8-10 pihviä.